Pimeä huone, mun puhelin täyttyy viesteistä.
Radio päällä niin kuin muinakin iltoina, 
ettei tarvitse nukahtaa niin yksin.

Mä odotan sitä viimeistä viestiä ja odotan unta.
Mä vaan odotan kaikkea ja samalla pelkään sitä kesää,
josta olisi selvittävä.
Sä sanot, että hyvin se menee, mutta mä en vaan pysty uskomaan.
Se kaikki kuulostaa yhdeltä isolta valheelta,
enkä mä suostu elämään siinä.
Vaikka aina viimeisillä tunneilla tuntuu, etten mä muutakaan enää voi.